Riskihenkivakuutukset ovat merkittävä lisäturva ja niillä voidaan varmistaa yrityksesi henkilöstön ja heidän perheensä toimeentulo yllättävissä tilanteissa.
Työterveyshuoltoa voidaan laajentaa vapaaehtoisella sairauskuluvakuutuksella, joka mahdollistaa esimerkiksi nopean pääsyn leikkaushoitoon. Vakava sairaus koskee useaa meistä työuranaikana. Yritys voi ottaa työntekijöille vakavan sairauden vakuutuksen, jonka kertakorvauksen työntekijä voi käyttää toipumiseensa.
Työkyvyttömyys voi olla ohimenevää tai pysyvää, jolloin vakuutuksesta maksettava päiväraha varmistaa toimeentuloa toipumisaikana. Mikäli työkyky menetetään pysyvästi, vakuutuksesta maksetaan veroton kertakorvaus. Varsinkin omistajayrittäjän on tärkeää vakuuttaa myös itsensä.
Henkivakuutus tuo turvaa läheisille tai yritykselle mikäli vakuutettu henkilö kuolee. Korvaussumma räätälöidään aina tarpeen mukaan.
Vakuutusyhtiöiden ratkaisuissa on eroja sekä ehdoissa että kustannuksista. Tämän takia vertailu kannattaa aina.